2/04/2013

Uutta kotikolossa

Kun tulin viime maanantaina viikonlopun rellestyksistä taas takaisin, ja heti oven avattuani huomasin huoneessani jotain uutta huoneessani ja meinasin hihkaista innostuksesta.

Hyllyt jotka sopivat täydellisesti kynsilakkojen säilömiseen! Tällaisessa huoneessa pienet yksityiskohdat on kiva laittaa esille, hyllystä näkee aika pitkälti harrastukseni ;>.

 

Sinne ne on nyt pinottuna <3.


Kokeilin myös suolasprayta uudelleen vastapestyyn pyyhekuivattuun hiukseen, se toimi ihan mukavasti, annostelun osuessa oikeaan ei tahmaa laisinkaan ja kannattaa lisäillä vähitellen. Huomasin itse tuon kun suihkuttelin oikealle puolelle vähän liikaa ja se latisti vähän kaupauksen ilmavuutta.

Kiharsin vielä latvat erikseen kiharrinsauvalla ja menoksi, muuten hiukset on muotoiltu täysin suolapraylla. Hiukset säilytti kivan tuen ja rakenteen koko päivän tuulesta huolimatta, jopa nirppanokka mieheni kehui hiuksia: "You've finally nailed that big hair look". On vain kovin vaikea vangita sitä filmille.

Tänään sain pörröttämällä ja parilla uudella suihkaisulla ihanan rennot surffilaineet, taivaalta tulikin sen verran vettä, että olo oli, kuin biitsillä olis ollut. Kerrankin pitkän illan jälkeisenä aamuna sai hiuksista nopeasti siedettävät ja jopa asteen verran tyylikkäät!

Älkäämme säikähtäkö kauhuleffa-tason kalpeutta. :D L'orealin BB voiteen jälkeen tosin näytin siltä, että olisin nukahtanut solariumiin.




When I came home last weekend from my weekend runaway I found something really really nice from my room.

A new shelf just perfect to stack all my polishes at <3. It just screams perfection. In a room like this it's nice to put up some tiny details, you can pretty much see from that shelf what my hobbies are.

I also tried the saltspray I talked about earlier to recently washed hair and it worked really nice, just few tips; be careful with the dozing, spray a little first, then add some more if needed. I made the mistake of directly adding too much to the left side and took me ages to fix it, even so it still lost a bit of the "flowy" feel of the styling. Even my nitpicker boyfriend told me I had nailed the big hair look, it's just hard to capture it on camera as nicely as it was in real life.

I curled the ends with a curling stick before I left but other than that the whole thing is shaped with the saltspray. Today I added one more push of the spray to my hair and tadaa, a long nights morning finally without a bad hair situation! The result was nice beach curls, which fitted perfectly to the weather - raining so damn much!

Don't let the scary movie levels of paleness scare you, I'm a finn! I reflect the sun away. ;) After the L'oreal BB cream I looked like I had fallen asleep in the solarium...

3 kommenttia:

  1. Kivat hyllyt ,sopii just lakoille =)

    VastaaPoista
  2. Kivat laineet. Tähän vuoden aikaan kaikki varmaan näyttää tosi kalpeilta, joten ei se mitään :D

    VastaaPoista
  3. Joo, paitsi Hollantilaiset tuntuu olevan vähän tummempia kun vitivalkeat suomalaiset ja R'Damin alueella on paljon itä-eurooppalaisia joten on aika kalkkilaivan kippari olo välistä :D.

    VastaaPoista